
Ruuanlaittoa, käsienpesua ja siivousta. Etätöitä, koulutehtäviä ja puuhastelua. Huolta terveydestä, toimeentulosta ja siitä, mihin tämä maailma on menossa.
Uudenlainen elämänvaihe tuli aika yllättäen. Samaan aikaan, kun kevätaurinko alkoi jo vähän lämmittää, tulivat kiellot ja määräykset koronaviruksen välttämiseksi.
Parissa viikossa olemme ehkä jo luoneet jonkinlaisen rytmin uuteen, pitkälti neljän seinän sisällä tapahtuvaan arkeen. Jokainen yrittää parhaansa mukaan pitää edes vähän yllä säännöllistä päivärytmiä. Paino sanalla yrittää… Meillä ainakin lipsutaan nukkumaanmenoajoista, ruoka-ajoista ja ruutuajoista. Työaika ja vapaa-aika alkavat, sekoittua eikä päiviä meinaa erottaa toisistaan.
Mietimme Katjan kanssa, miten voisimme omalta osaltamme auttaa muita etätyön tekijöitä ja etäkoululaisia ohjaavia vanhempia. Tämän viikkolukujärjestyksen avulla voit laatia itsellesi ja perheellesi työ- ja opiskeluaikataulut. Siihen voi suunnitella yhteistä tekemistä viikonlopuille tai vaikka kotitöiden jakamista. Voit tulostaa lukujärjestyksen A4-paperille.
Kun saa päiviin järjestystä, alkaa heti jo vähän helpottaa. Ajoittain muistan tuntea kiitollisuutta siitä, että itsellä on olosuhteisiin nähden kaikki hyvin ja koronakriisikin on joku päivä ohi.
Hyvää kesän odotusta, päivä ja viikko kerrallaan
Sari
Voit ladata ja tulostaa lukkarin alla olevasta linkistä. Voit samalla tilata myös uutiskirjeemme, mutta se ei ole pakollista.